<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tämä viikko on ollut töiden kannalta ilahduttavan positiivisen poikkeava. Olen nimittäin nähnyt viikon sisään kolme todella hyvää elokuvaa.

                      Joku voisi kuvitella, että elokuvakriitikon homma on unelmapesti. Jokainen meistä on kuitenkin joskus nähnyt huonon elokuvan. Siis niin huonon, että on hiljaa mielessään miettinyt, että miksi helvetissä tällaisia elokuvia tehdään. Tai keskinkertaisen. Sellaisen, joka ei hetkauta suuntaan eikä toiseen, jonka katsomiseen käytetyn ajan olisi voinut käyttää niin paljon paremminkin. Kun niitä huonoja ja keskinkertaisia elokuvia joutuu työkseen katsomaan yhden toisensa jälkeen, se maistuu jo puulta se. Saati sitten niistä kirjoittaminen.

                      Mutta toisinaan sattuu kohdalle niitä helmiä, ja ah, kuinka mukavalta se tuntuukaan! Kuinka ihanaa on istua pimeässä elokuvateatterissa ja vain nautiskella näkemästään, sukeltaa elokuvan maailmaan ja unohtaa kaikki muu. Tällä viikolla olen astunut elokuvateatterin salista ulos vaikuttuneena, tanssahdellen ja tippa linssissä. Jokainen kolmesta näkemästäni elokuvasta onnistui liikuttamaan minua, yksi sai jopa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Ne ovat niitä parhaita elokuvakokemuksia, joita onneksi vielä kokee, vaikka katseleekin elokuvia työkseen.

                      Minulla on yksinkertainen mittari sille, mikä elokuva on mielestäni hyvä. Se on sellainen, jonka aikana en kertaakaan vilkaise kelloa. Minulla on myös yksinkertaisen aukoton mittari sille, mikä elokuva ansaitsee vähintään neljä tähteä. Nimittäin sellainen, jota suosittelen ystävilleni.

                      Käykää ihmeessä katsomassa Ganes, Hairspray ja Tähtisumua! Tai jos nyt alkajaisiksi varaatte lipun vain yhteen noista, varatkaa se musikaaliin ja katsokaa muut kaksi myöhemmin DVD:ltä :)