<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lueskelin vastikään vanhoja kirjeitä, pöytälaatikon uumeniin jääneitä muistoja reilun vuosikymmenen takaa.
                     Olin jo lapsena kova tyttö kirjoittamaan kirjeitä. Muistan, kuinka lähetin Hevoshullu-lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen, ja vastauksia tuli ainakin kolmekymmentä. Äiti jo toppuutteli, että postimerkkejä kuluu turhan paljon.
                     Varhaisista kirjeystävyyksistäni kariutuivat kaikki muut paitsi teksti-tv:n ilmoituksen kautta löytynyt Johanna, jonka kanssa jaoin paperilla käytännössä koko nuoruuteni. Meni monta vuotta ennen kuin edes tapasimme toisemme, mutta kirjeiden kautta olimme toisillemme läheiset. Suurin osa noista vastikään löytämistäni aarteista olivat nimenomaan Johannalta, ja vaihdamme vielä nykyäänkin kuulumisia nimenomaan kirjeitse, joskin harvakseltaan.
                      Kirjeenvaihdon kautta tutustuin myös Teijaan, mökkipaikkakunnan tyyppiin, jonka nimen bongasin samaisesta Hevoshullusta ja hetken mielijohteesta päätin lähettää kirjeen (silloin ei mitään sen kummempia osoitteita tarvittu). Enpä olisi uskonut, että mielijohde tuo minulle tärkeän liveystävän!
                      Kun lähdin Oulusta Orivedelle opiskelemaan, pidin yhteyttä ystäviini nimenomaan kirjeitse. Ainakin Anu, Jomppe ja Kirsi jaksoivat ilahduttaa minua useasti aamupäivisin, kun "postitauolla" säntäsimme koko porukka opiston yhteiselle postilaatikolle. Muistan saaneeni joskus kaksikin kirjettä samalta ihmiseltä samana päivänä.
                      Opistoajan jälkeen lähettelin kirjeitä erityisesti Tiinan kanssa. Kirjeeni matkasivat vuosien myötä Oulusta ensin Jyväskylään, sitten Tampereelle, kesäisin Imatralle ja lopulta Helsinkiin. Vaikka sähköposti tuli mukaan yhteydenpitoon, emme luopuneet kirjeistä, jotka harvenivat vasta pari vuotta sitten.
                      Nykyään kirje tuntuu vaivalloiselta, hitaalta ja kalliiltakin yhteydenpitotavalta. Nopeasti sutaistuun sähköpostiviestiin verrattuna kirje on henkilökohtaisempi ja tärkeämpi. Kuinka sääli on, ettei tämänpäiväisestä sähköisestä yhteydenpidosta ystävien kanssa jää mitään, minkä voisi löytää aarteena pöytälaatikostaan vuosikymmenen päästä.