Tällä viikolla on tullut koettua karvaasti se, kuinka tietotekniikka pitää minua otteessaan. Jostain syystä työkoneeni ei maanantaiaamuna nimittäin suostunut lainkaan yhteistyöhön. Se heitti minut ulos sähköpostistani, läväytti eteeni kummallisia ikkunoita ja sammui omia aikojaan. Tuntui, kuin sillä olisi alkanut kokonaan oma elämä. ”Tänään en jaksa olla käytettävissäsi, sori vaan”.

                      Voitte ehkä arvata turhautumiseni määrän. Sähköposti ja netti ovat tärkeimpiä työvälineitäni, tekstin- ja kuvankäsittelyohjelmat tietysti myös. Maanantai on se päivä, kun suunnittelen ja sovin viikon työt, sähköpostilla yleensä, ja maanantaisin olen tehokkaimmillani myös kirjoitushommissa.

                      Jouduin turvautumaan varakoneeseen, jollainen onneksi on olemassa. Apua tietokonetuskaani sain tutulta talkoohakkerilta eilen – tai niin kuvittelin. Kävi nimittäin ilmi, että koneeni vallannut virus ei suostunut perustorjuntaohjelmilla häipymään. Saattoipa siinä päästä pari kirosanaa.

                      Miten voikin mennä elämä hankalaksi yhden tietokoneviruksen – sinällään harmittoman, niin ymmärsin – seurauksena. Pistää miettimään sitä aikaa, kun toimittajat naputtivat tekstinsä kirjoituskoneella ja valokuvaajat kehittivät kuvansa pimiössä. Sitten ne vietiin kädestä pitäen toimituksiin. Ja minä menetän hermoni, kun en saa tiedostoja lähtemään kahdessa sekunnissa! Sitä se on tämä nykyinen tehoajattelu.

”Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella?”, muodostui ajankohtaiseksi läpäksi viime syksynä ensimmäisenä kouluviikonloppuna, kun me pc-pakertajat yritimme saada macceja toimimaan toiveidemme mukaan. Viha-viha-suhde oli valmis välittömästi.

                      Tämä viikko on koetellut terveyttäni. Varakoneella kykkiminen on saanut hartiani totaaliseen jumiin ja pääni särkemään, selkäni mutkalle ja taatusti myös verenpaineeni nousemaan.

                      Miksi, voi miksi ei tietotekniikka voi aina toimia kuin ihmisen ajatus?