Ostin jokin aika sitten uuden kameran. Kuinka solmussa sormeni olivatkaan alkuun sen kanssa! Tämän tästä huomasin hermostuvani sille, kun ei se toiminutkaan samalla logiikalla kuin aikaisempi työvälineeni. Tilanteet menivät ohi, kun minä säädin asetuksia päin prinkkalaa.

                      Sama juttu aina uuden vempaimen kanssa. Videon ajastinasetuksia muistan tavanneeni käyttöohjekirjasta ainakin sen seitsemäntoista kertaa, ennen kuin tallennuslogiikka meni selkäytimeeni. Joskus jouduin reissun päältä näpyttämään tekstiviestin kaverin kännykällä, ja se se vasta oli hankalaa! Mikroaaltouunini on niin hifi, etteivät sitä vieraat osaa käyttää. Uuden MP3-soittimeni käyttöohjetta en edes jaksanut lukea, vaikka nopeammin olisivat varmasti senkin salat selvinneet käyttöohjeen muutamalta riviltä kuin itsekseni pähkäilemällä. Digiboksia en ole vielä hankkinut, juuri sen vuoksi, etten jaksaisi nyt opetella käyttämään sitä.

                      Kuinka älyttömän määrän käyttöohjeita me tallennammekaan selkäytimeemme. Ja kuinka sekaisin koko järjestelmä joutuu, kun pitää opetella jotain uutta. Välillä tuntuu, ettei käytettävyys ole ihan ykkösasiana uuden tekniikan suunnittelussa. Esimerkkinä vaikkapa se seinään kiinnitettävä led-valaisin, jonka paristot vaihdetaan irrottamalla lamppu ruuveineen seinästä…

                      Toisin on onneksi uuden kamerani suhteen, sen käytettävyys tuntuu pelaavan. Vietin vastikään mielenkiintoisen yön sen kanssa, ja sen aikana viimeistään tulimme tutuiksi toisillemme. Minä säädin, värkkäsin, ihmettelin ja räpsin kaikkiaan kahdeksisen tuntia yhteen soittoon. Totesin, että päivittäminen kannatti. Tulos on nähtävillä täällä.